Vihattu
ja vihattu Adolf Hitler
t. 2 c
Veikko
Huovisen novelli Veitikka (WS Bookwell OY, 2003) on parodia Adolf Hitlerin
omasta elämänkerasta Mein kampf ( taisteluni ), ja Hitlerin elämää
tulkitsevista teoksista. Novellissa seurataan Hitlerin varttumista
wieniläisestä koulupojasta maailman inhotuimmaksi ja suurimmaksi
massamurhaajaksi. Novelli siis kertoo Hitlerin elämästä lähestulkoon kaiken,
mutta tätä ei kannata lukea historian oppimisen toivossa. Novelli ei
todellakaan sovellu siihen. Kirjassa toki käydään läpi kaikki Hitlerin elämän
kohokohdat, mutta lähes kaikissa tapahtumissa on käytetty mielikuvitusta, jotta
tilanteesta tulisi astetta hauskempi.
Teoksesta saa
eninten irti siten, että lukija tutustuu muihin Hitlerin elämää vakavasti käsitteleviin teoksiin ennen kuin lukee
Veitikan. Itse olin lukenut Ian Kershaw : Hitler (2008, Otava, suomentanut
Ilkka Reiniaro) muutaman luvun. Yllätyin kovasti siitä, kuinka Hitler ja
Veitikka olivat hyvin samanlaisia. Molemmissa Novelleissa on tutkija, joka
yrittää tulkita Hitlerin elämää. Veitikkassa kaikki tapahtui samalla tavalla,
kuin Hitlerissä. Ainoastaan paljon liiotelluimmin. Veitikka kuitenkin voi antaa
hitlerin elämästä pientä tieto, mutta yksityiskohtia ei kannata kirjasta lähteä
hakemaan. Novelli ei juuri vaikuta
ihmisen tunteisiin, mutta se kyllä pidentää elinikää. ” Kaikilla oli
saattajansa, kellä vanhempansa, kellä isoäiti ja täti. Sitten kuului kujalta
kiukkuisia pojan huutoja.- Minä en mene sinne, minä ammun sinut ja äidin!,
sanoi Hitler. Novellista voisi sanoa, että se sai minut tuntemaan itseni
iloiseksi, mikäli hymy on iloisuuden merkki. Novelli sai minut myös pitämään
Hitleristä siihen hetkeen asti, kunnes suljen kirjan kannet ja muistan
millainen hän on oikeasti ollut. Teoksessa muistutetaan aina tietyin väliajoin,
kuka Hitler oli. Näillä hetkillä mieliåiteeni vahvistuu Hitleristä : Kirottu
diktaatori massamurhaaja.
Novellissa on
helppo sääliä Hitleriä ihmisenä, mutta ei diktaattorina. Kuvitelkaa itse
nousevanne tavallisesta kansalaisesta maailman pelätyimmäksi diktaattoriksi. Ei
olisi varmasti helppo tie. Eräs kohta Novellissa näyttää kuinka hitleristä
löytyy myös pehmeämpi puoli. Vankilassa ollessaan Hitler alkoi kirjottamaan
Mein Kampfia ystävänsä Ruudolf Hessin kanssa. Hitler suuttui Hessille ja
viskasi tämän tarvikkeet maahnn. Kun Hess hikeentyi tästä, Hitler käveli
komerolleen ja tarjosi hessille suklaa leivonnaisia, joita hän oli saanut
lahjaksi. Tämä kohta herätti minussa vahvasti myötätuntoa Hitleriä kohtaan.
Mutta kun taas suljin kirjan ja kysyin itseltäni kuka Hitler oli, suutuin taas.
Mutta kirjan Hitleriin voi kuitenkin samaistua sillon tällöin.
Teoksessa ei
näytetä pyrkivän puolustelemaan natseja ja Hitleriä millään tavalla, koska se
olisi vielä tänäkinpäivänä todella kyseenalaista. Hitlerin tekoja ei olla
vieläkään unohdettu, ja kirja jossa Hitleriä puolustettaisiin, olisi hyvin
uhkarohkeaa ja siitä voisi joutua vaikeuksiin. Mutta onneksi Teos on historiaa
vastaan nin vahvasti, että ei olisi väliä vaikka Huovinen olisi kirjoittanut
paljonkin natseja tukevaa tekstejä.
Teos
vaikuttaa pääasiassa huumorinsa avulla. Useassa kohdassa kirjan päähenkilö /
kertoja haastattelee hitlerin tavanneita henkilöitä. Yleensä hitlerin oma
versio samasta tarinasta poikkeaa hyvin vahvasti silminnäkijöiden tarinoista.
Hitler itse väittää, että ei juonut tippaakaan. Miksi sitten eräs maitolähetti
oli nähnyt Wienissä pienen sammuneen koululaisen, joka uhkasi repiä lähetin
perseen hajalle jos tämä lähestyisi yhtään enempää. Uskoakseni kyseinen poika
oli Adolf Hitler. Mies joka ei juonut. Kirjassa on paljon vastaavia tilanteita.
Kirjan idea onkin tehdä maailman pelätyimästä diktaatorista totaalinen pelle.
Olisi todella kiva nähdä lisää vastaavia teoksia diktaatoreista. Mielikuvat
Hitleristä tanssimassa Eifeltornin luona loikkien metrien verran ilmaan ja
haisevan viinalle olisi sellainen näky jonka haluaisin itsekkin nähdä.
Kaikin puolin
Novelli veitikka on hyvin sepitetty tarina Adolf Hitleristä. Se on hauska ja
sen voisi kuvitella olevan totta.
