maanantai 22. huhtikuuta 2013

Meillä ei lueskella


Sanna Kangasniemi on kirjoittanut Helsingin Sanomiin (21.11.2009) kolumnin Meillä ei lueskella. Kolumni käsittelee Kangasniemen mielipidettä lukemisesta. Kangasniemi perustelee tekstissä syytä,jonka takia hän ei enää lue kirjoja.

Kangasniemi oli kolumnin mukaan aikoinaan kovakin lukemaan kirjoja. Lukemiseen saattoi kulua paljonkin aikaa. Puolisonkin kanssa oli kuulemman luettu monena iltana vierekkäin. Kangasniemi kuitenkin päätti luopua kirjojen lukemisesta.

Sanna Kangasniemi viestittää kolumnissaan sitä, kuinka turhaa lukeminen on ja siitä ei ole muuta kuin haittaa. Hän vetoaa siihen, että kirjat vievät aikaa todella paljon, ja tämä on periaatteessa totta. Kangasniemi sanoo, että hän olisi voinut käyttää lukemiseen käytetyn ajan esim. tv:n katsomiseen. Kangasniemi varmaankin yrittää sanoa, että kirjat ovat niin pitkiä ja aikaa vieviä, että siinä ajassa pystyisi tekemään paljon muutakin. Esimerkiksi kuntoilemaan ja katsomaan tv:tä. 

Kangasniemi pyrkii myös perustelemaan kirjoista luopumista sillä, että kirjahylly on ruman näköinen ja tilaa vievä kapistus. Hänen mielestään tv olisikin paljon kauniimpi ja elegantimpi olohuoneeseen. Saisi anakin katsoa tv:tä.  Kangasniemen mielestä kirjoista ei pääse eroon, vaikka ne heittäisi menemään kotontansa. Ne kun sattuvat ilmestymään  jopa lehtiin ja televisioon mainosten ja haastatelujen muodossa. 

Kangasniemi on myös sitä mieltä, että useat kirjat ovat silkkaa roskaa, joka ei sopisi muuhun kuin paperinpainoksi. Hänen mukaansa on olemassa hyviäkin kirjoja, mutta suurin osa siitä määrästä, mitä kustantajat puskevat painosta pihalle on silkkaa roskaa. Sen lisäksi kirjallisuutta on muka niin monta lajia, että lähes joka kirjallisuuden alalla syöstään pihalle lähes julkaisu kelvotonta roskaa.

Loppu tiivistyksenä voi sanoa, että Sanna Kangasniemen mielestä kirjojen lukeminen ei ole pahasta, mutta niistä seuraavat vaikutkset ovat. Jos ei lue kirjoja, niin säästää tilaa, säästää aikaa, kunto kohenee, parisuhde paranee ja jopa talokin saa nykyaikaista ilmettä ja glamouria television paikatessa kirjahyllyn. Tämä kaikki onkin kirjoitettu sarkastisessa mielessä, sillä Kangasniemi on kirjoittanut ironista tekstiä sen takia, että hän kannustaisi ihmisiä lukemaan tv:n katsomisen sijasta.


perjantai 19. huhtikuuta 2013

Opettajille valtuudet rauhan palauttamiseen


Seppo Vaahtera Kotkasta on kirjoittanut mielipidetekstin etelä-saimaan verkkosivuille, jossa hän vetoaa opettajien valtuuksiin vaikuttaa oppilaisiin ja heidän käytökseen. Hänen mukaansa opettajille tulisi antaa enemmän valtuuksia kurin ylläpitämiseen,jotta kouluissa vallitsisi järjestys. Hän antaa esimerkkinä vallilan koulun yläasteen tapauksen, jossa opettaja eroitettin tämän työntäessä oppilaan ulos ruokalasta tämän käyttäytyessä huonosti.

Olen Sepon kanssa samaa mieltä oppilaiden kurin lisäämiseksi. Nykypäivän oppilaat ovat paljon ovelampia kuin nuoret 50-60 luvulta, jolloin nuoret tottelivat sokeasti opettajia. Nykyään oppilaat tietävät omat oikeutensa ja alkavat valittamaan jo pienemmästäkin kurittamisesta. Oppilaat koettelevat opettajien kärsivällisyyttä ja uskovat vasta viimeisellä varoituksella.

MIelestäni tilanne voitaisiin paikata helposti kurin lisäämisellä. Opettajat saisivat käyttää voimaa tarvittaessa. Kun Vallila opettaja käytti voimaa, niin oppilas vatosi pahoinpitelyyn. Miksi sitten poliisit saavat pamputtaa ulisevaa jonnea mielinmäärin, ja syytettä ei nosteta. Mielestäni opettajille tulisi antaa vartijan oikeudet voiman- ja teknisten apuvälineiden käyttöön, kuten esim. sähkölamautin. Ainakin nuoriso pysyisi kurissa. Luokkakuria voitaisiin lisätä siten, että karttakepillä saisi näpäyttää vekkulia nuorta sormille. Tällaisilla muutoksilla saataisiin muutettua helposti koulukuria.

Vallilan koulun opettajan erottaminen oli selvä merkki. Opettajat ja kansalaiset ymmärtävät nyt opettajien heikon aseman koulussa. Nyt taas oppilaat saavat lisää valtaa opettajista. Toivon, että Vallilan koulun opettaja palaa virkaan ja voimankäyttö tuplaantuu.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Rohkea rokan syö,uhkarohkea kouluruuan

Miksi puhuisin taas kouluruuasta. Eikö tämä aihe ole jo loppuunkäsitelty. Ei ole ainakaan omasta mielestäni. Kouluruuasta valitetaan todella useasti, mutta silti asialle ei ikinä tehdä mitään. Kouluruuan laatu on huonontunut jatkuvasti lukion aikana.

Ja tämä ei ole ainoastaan minun ongelmani. Moni muukin oppilas on sitä mieltä, että kouluruoka on sillon tällöin kehnoa ja sen laatua tulisi parantaa. Kun saavuin lukioon, ruoka oli hyvää, mutta sen jälkeen laatu on pudonnut hälyyttävästi. Kouluruuan laatu huonontuu aina, kun ruokalista on käyty loppuun ja se aloitetaan alusta. Nykyään kun lista on käyty loppuun, niin joku ruoka putoaa pois listalta ja se korvataan jollain muulla. 

 Koulujen ruokalistoilta löytyy vielä niitä muutamia helmiä, joita kaikki tulevat syömään, mutta "helmiä" ei ole paljon. Ja kun näitä "helmiä" ei ole, niin ruokalasta löytyy jotain kammottavaa moskaa jota kukaan ei tule syömään. Esimerkkinä voin mainita eilisen uunikalan. Oppilaita meni kyllä ruokalaan syömään, mutta useat oppilaat poikkesivat läheiseen kebab ravintolaan. N.20 oppilasta ei kuulosta paljolta 200 joukosta, mutta kyllä se kertoo jotain kouluruuasta ja sen syötävyydestä. Toki ruokaa on hankala valmistaa 20 sentillä tai paljon se nyt onkaan, mutta kyllä siitä nyt siedetävää tulisi saada. 

Kuvan kokki on todennäköisesti juuri sinun koulustasi ja hän tekee ruoan jota juuri sinä syöt (tai jätät syömättä). Ja todennäköisesti vielä sinusta.
Kouluruokaan on tullut tavallisten ruokien rinnalle kasvisvaihtoehto, jotta kasvinsyöjille olisi ruokaa. Kuulemman kasvinsyöjät ovat valittaneet, että heitä ei ole huomioitu. Mutta jos kerta kasvinsyöjät halusivay kasvisruokaa, niin miksi siihen ei edes vilkaista, vaan kaikki ottavat lihaisamman vaihtoehdon. Johtuuko tämä kasvisruuan huonosta laadusta vai siitä, että kyseessä on ovela budjettileikkaus, joka perustellaan kasvinsyöjillä. 
Meidän nuorien lukiolaisten vanhemmat aina kertovat, millaista oli olla koulussa heidän aikanaan ja kuinka he söivät aina kouluruuan. Hyvä heidän on omasta lapsuudestaan on huudella, kun eivät ole tulleet syömään sitä moskaa mitä me saamme. Kaupungit pystyvät kyllä rakentamaan uusia ostoskeskuksia ja perustamaan lentoyhtiöitä, mutta kouluruokaan on mahdotonta saada edes 5 senttiä lisää. Toivon tähän pikaista muutosta. 

torstai 11. huhtikuuta 2013

Emilin sekoilut ja Snugen jetta (äidinkielen tehtävä)

Emil otti keiton emännältä katsoen tätä silmiin ja kiittäen, kuten kuka tahansa tekisi. Hän oli kuitenkin edelleen ymmällään miehestä, joka istui sohvalla. Emil epäili miehen olevan ulkomaalainen, varmaankin jenkki ,tai sitten mies oli muuten vain tärähtänyt ja odotti, että valkotakkiset miehet tulisivat noutamaan tämän haavien kanssa. Tämä kaikki ei silti muuttanut sitä epäilystä, että mies saattoi tarkkailla Emiliä. Emil jätti miehen hetkeksi aikaa rauhaan ja alkoi syödä keittoa. Keitto oli samanmakuista kuin ennenkin. Tai oikeastaan ei. Emil huomasi välittömästi että emänntä ei pihtaillut pippurilla. Sitä kun oli koko lautanen täynnä.  Silti Emil piti keitosta. Se ei ollut hyvää, mutta ei pahaakaan.

Emil söi keittoa noin vartin ajan. Pian Emil kuitenkin huomasi jotain hälyttävää. Mies istui tuolissa ja luki yhä lehteä. Ja Emil saattoi olla varma, että mies ei ollut kääntänyt edes sivua. Kukaan ei voisi lukea niin hitaasti. Emil rauhoitteli itseään ja nousi pöydästä, vei astian keittiön tädille, kiitti ruuasta ja poistui kuppilasta.

Emil liikkui nopeasti kadulla. Ja syystäkin. Jos mies seuraisi Emiliä, hän huomaisi tämän ja voisi kertoa jollekkin ohikulkijalle, että häntä seuraa outo tuntematon mies.

b.Snuge hymyili swägisti, kun hänen Volkswagen jettansa räjähti tulille Lappeenrannan mutkakadun nesteen pihassa. Snugen jetta: Jokaisen lappeenrantalaisen jonnen tuntema, rälläköidyillä jousilla varustettu, 90 hevosvoimainen hirviö, jonka saattaa nähdä amiksen suoralla kiihdyttelemässä, paistatteli kesäkuista päivää nesteen pihassa kuin kukko tunkiolla. Ja Snuge oli ylpeä. Hän oli juuri saannut myllytettyä jetan kadett punaisen maalipinnan ja ihasteli sitä Jvg:n epoo soidessa taustalla jetan jo puhkikuluneista kajareista. Snugen swägäily päättyi kuitenkin nopeasti, sillä hänelle soitti hänen serkun veljen vaarin tuttava Björn Ollof. Björn Ollof oli kova mies Ruotsissa käytettyjen jettojen varaosien maahantuojana. Ruotsissa Ollof tunnetaakin nimellä jetta Bjökka. Ollof halusi vain ilmoittaa, että Snugen tilaamat Bbs:n vanteet, upouudet Hankookit, ja uusi ilma-alusta olivat saapuneet Suomeen ja olivat noudettavissa pääpostilta. Tästä innostuneena Snuge hyppäsi jettaansa, puki päähänsä snäpbäckin ja käynisti jo lähes kuolleen moottorin. Snuge ajoi postille hetkessä, josta hän matkasi ratakadun mäkkäriin ja tilasi Drive inistä 2 juustohampurilaista ranskalaisilla.

Käytetyt sanat: Lappeenranta, mutkakatu, ratakatu, kesäkuu, Jvg, kukko.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Tukea kirjoittamiseen kurssi :D

Olen ollut Lauritsalan lukiossa jo kaksi vuotta. Äidinkielen kursseja on takana jo muutama. Vaikka näillä kursseilla on käyty läpi kirjoittamista, niin minulta silti puuttuu edelleen jokin särmä kirjoittamisen suhteen. Oletan vahvasti, että tämä kurssi paikkaa ongelmani ja saan palautetta teksteistäni, jolloin pystyn kehittämään itseäni kirjoittamisessa. 

Tekstejä on hyvä osata kirjoittaa luovasti ja rakentavasti, sillä nykypäivänä kirjoitustaitoa tarvitaan edelleen aika paljon. Vaikka useat palvelut ovat siirtyneet internettiin, niin kirjoitustaitoa tarvitaan. esim työhakemuksessa. Mikään ei tee työnantajaan parempaa vaikutusta kuin se, että työhakemuksessa on osattu oikenkirjoitus ja tekstiä on mielyttävä lukea. Työnantaja voi saada paljon irti hakijan persoonallisuudesta jo pelkän hakemuksen perusteella. Vaikka työhakemuksia voi nykyään tehdä netissä, niin myös tavallinen paperille tulostettu hakemus tekee vaikutuksen.

Kirjoittamisen suhteen olen hyvä saamaan ajatuksia paperille. Jos minun pitää kirjoittaa jostain aiheesta, luen aiheen, tutustun tekstiin ja alan kirjoittamaan. Kirjoittaessa ajatukseni vain sylkeytyvät paperille. Joskus kuitenkin voisin kirjoittaa hiukan värikkäämpää tekstiä. Minulla on myös paha tapa kirjoittaa ohi aiheen. Oikenkirjoitukseni kaipaisi myös parannusta. 

Jos en kirjoita koulutehtäviä, niin kirjoitan keskustelupalstoille mm. ylilauta. Facebookissa kirjoittelen aika paljon keskusteluihin ja youtubessa kommentoin videoita. Koulun ulkopuolinen kirjoittamiseni on siis kokonaan internetissä. Tämä lähinnä sen takia, että netissä saan asiat nopeasti liikkeelle, joten viestin viiveestä ei ole hätää. 

Nätisti tiivistettynä odotan paljon tältä kurssilta ja uskon sen auttavan kirjoitustaitooni. 


Tämän tekstin valitsin sen takia, koska lexalla on hyvin värikäs tapa kirjoittaa. 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012


                                                            Vihattu ja vihattu Adolf Hitler

t. 2 c
Veikko Huovisen novelli Veitikka (WS Bookwell OY, 2003) on parodia Adolf Hitlerin omasta elämänkerasta Mein kampf ( taisteluni ), ja Hitlerin elämää tulkitsevista teoksista. Novellissa seurataan Hitlerin varttumista wieniläisestä koulupojasta maailman inhotuimmaksi ja suurimmaksi massamurhaajaksi. Novelli siis kertoo Hitlerin elämästä lähestulkoon kaiken, mutta tätä ei kannata lukea historian oppimisen toivossa. Novelli ei todellakaan sovellu siihen. Kirjassa toki käydään läpi kaikki Hitlerin elämän kohokohdat, mutta lähes kaikissa tapahtumissa on käytetty mielikuvitusta, jotta tilanteesta tulisi astetta hauskempi.
Teoksesta saa eninten irti siten, että lukija tutustuu muihin Hitlerin elämää vakavasti  käsitteleviin teoksiin ennen kuin lukee Veitikan. Itse olin lukenut Ian Kershaw : Hitler (2008, Otava, suomentanut Ilkka Reiniaro) muutaman luvun. Yllätyin kovasti siitä, kuinka Hitler ja Veitikka olivat hyvin samanlaisia. Molemmissa Novelleissa on tutkija, joka yrittää tulkita Hitlerin elämää. Veitikkassa kaikki tapahtui samalla tavalla, kuin Hitlerissä. Ainoastaan paljon liiotelluimmin. Veitikka kuitenkin voi antaa hitlerin elämästä pientä tieto, mutta yksityiskohtia ei kannata kirjasta lähteä hakemaan. Novelli ei juuri vaikuta  ihmisen tunteisiin, mutta se kyllä pidentää elinikää. ” Kaikilla oli saattajansa, kellä vanhempansa, kellä isoäiti ja täti. Sitten kuului kujalta kiukkuisia pojan huutoja.- Minä en mene sinne, minä ammun sinut ja äidin!, sanoi Hitler. Novellista voisi sanoa, että se sai minut tuntemaan itseni iloiseksi, mikäli hymy on iloisuuden merkki. Novelli sai minut myös pitämään Hitleristä siihen hetkeen asti, kunnes suljen kirjan kannet ja muistan millainen hän on oikeasti ollut. Teoksessa muistutetaan aina tietyin väliajoin, kuka Hitler oli. Näillä hetkillä mieliåiteeni vahvistuu Hitleristä : Kirottu diktaatori massamurhaaja.
Novellissa on helppo sääliä Hitleriä ihmisenä, mutta ei diktaattorina. Kuvitelkaa itse nousevanne tavallisesta kansalaisesta maailman pelätyimmäksi diktaattoriksi. Ei olisi varmasti helppo tie. Eräs kohta Novellissa näyttää kuinka hitleristä löytyy myös pehmeämpi puoli. Vankilassa ollessaan Hitler alkoi kirjottamaan Mein Kampfia ystävänsä Ruudolf Hessin kanssa. Hitler suuttui Hessille ja viskasi tämän tarvikkeet maahnn. Kun Hess hikeentyi tästä, Hitler käveli komerolleen ja tarjosi hessille suklaa leivonnaisia, joita hän oli saanut lahjaksi. Tämä kohta herätti minussa vahvasti myötätuntoa Hitleriä kohtaan. Mutta kun taas suljin kirjan ja kysyin itseltäni kuka Hitler oli, suutuin taas. Mutta kirjan Hitleriin voi kuitenkin samaistua sillon tällöin.
Teoksessa ei näytetä pyrkivän puolustelemaan natseja ja Hitleriä millään tavalla, koska se olisi vielä tänäkinpäivänä todella kyseenalaista. Hitlerin tekoja ei olla vieläkään unohdettu, ja kirja jossa Hitleriä puolustettaisiin, olisi hyvin uhkarohkeaa ja siitä voisi joutua vaikeuksiin. Mutta onneksi Teos on historiaa vastaan nin vahvasti, että ei olisi väliä vaikka Huovinen olisi kirjoittanut paljonkin natseja tukevaa tekstejä.
Teos vaikuttaa pääasiassa huumorinsa avulla. Useassa kohdassa kirjan päähenkilö / kertoja haastattelee hitlerin tavanneita henkilöitä. Yleensä hitlerin oma versio samasta tarinasta poikkeaa hyvin vahvasti silminnäkijöiden tarinoista. Hitler itse väittää, että ei juonut tippaakaan. Miksi sitten eräs maitolähetti oli nähnyt Wienissä pienen sammuneen koululaisen, joka uhkasi repiä lähetin perseen hajalle jos tämä lähestyisi yhtään enempää. Uskoakseni kyseinen poika oli Adolf Hitler. Mies joka ei juonut. Kirjassa on paljon vastaavia tilanteita. Kirjan idea onkin tehdä maailman pelätyimästä diktaatorista totaalinen pelle. Olisi todella kiva nähdä lisää vastaavia teoksia diktaatoreista. Mielikuvat Hitleristä tanssimassa Eifeltornin luona loikkien metrien verran ilmaan ja haisevan viinalle olisi sellainen näky jonka haluaisin itsekkin nähdä.
Kaikin puolin Novelli veitikka on hyvin sepitetty tarina Adolf Hitleristä. Se on hauska ja sen voisi kuvitella olevan totta.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Mies joka tappaa talossa ja puutarhassa


Harri Nykänen on monelle suomalaiselle tuttu nimi. Harri Nykänen työskenteli aikaisemmin rikostoimittajana Helsingin-Sanomissa. Nykyään Nykänen on kirjailija ja kirjoittaa työkseen dekkareita. Kirjoissaan Nykänen kertoo Suomen alamaailman rikollisista ja heidän elämäntyylistään. Nykänen tuli kansalle tutuksi Raid dekkariensa kautta. Nykänen kirjoitti ensimmäisen Raidin vuonna 1992 ja sen jälkeen on hän on kirjoittanut vielä seitsemän muuta Raidia.

Kirjojen päähenkilönä toimii Joel Teräsvuori, joka tunnetaan nimellä Raid. Raid toimii työkseen torbeedona, eli alamaailman tappajana. Raid on saanut keikkoja myös suomen ulkopuolelta kuten Ruotsista ja Virosta. Raid kohtaa kuitenkin joskus keikkoja, jossa ei tapeta. Kirjasarjan viidennessä osassa Raid jää tahallaan kiinni ja joutuu katajannokalle. Raidin tarkoituksena on suojella pelkääjien puolella olevaa Johansonia. Raid on myös tehnyt useita keikkoja murtovarkaana, mutta yleensä kohteena on ollut jotain arvokkaampaa, kuin muutama tuhat euroa.

Raidin rikollisen ura alkoi Ruotsissa. Hänen perheensä joutui muuttamaan Suomesta Ruotsiin laman takia. Raid pääsi töihin Volvon tehtaaseen. Hän sai kuitenkin potkut volvolta ja pyrki Maraboule töihin. Maraboulla hän tapasi Uki kukkamaan, Sundmanin ja Takamäen. Hän oli jonkin aikaa töissä, kunnes hänet erotettiin Sundmanin, Takamäen ja Uki Kukkamaan kanssa, kun heitä epäiltiin suklaalastin varastamisesta. Raid liittyi moottoripyöräjengiin, josta hän kuitenkin siirtyi ammattirikolliseksi ja teki töitä niin Suomessa kuin Ruotsissa.

Raid on tappanut useita ihmisiä uransa aikana, mutta hän on silti säilyttänyt moraalinsa ja sääntönsä, joita hän noudattaa jyrkähtömästi. Hänestä näkee myös sen, että hän haluaa välttää tappamista viimeiseen asti. Hän ei myöskään halua tuhota toisten elämiä. Kirjassa Raid ja Poika, Raid matkustaa itä-Savoon lomalle, mutta sotkeutuu mukaan Bolivialaisen mafian ja paikallisen pojan ongelmiin, sillä poika oli varastanut Bolivialaisilta Kymmenen kiloa kokaiinia. Raid tappoi bolivialaiset, mutta tuhosi kokaiinin, koska hän ei halunnut sotkea poikaa alamaailmaan ja tehdä hanestä samanlaista, kuin itsestään. Raid ei siis ole ylpeä siitä, mikä hän on.

Raid ei halua myöskään sitoutua mihinkään. Hänellä on naisystävä Merja Kukkamaa. Hän ei kuitenkaan myönnä rakastavansa Merjaa. Raid on oppinut, että mitä hän ikinä tekeekään, niin hän jättää jälkeensä vain surua.

Raid todella monimutkainen ja hankalasti ymmärrettävä, mutta silti todella kiinnostava ja helposti omaksuttava hahmo. Jos on sattunut ikinä katsomaan tv-sarjaa 24, niin huomaa että Jack Bauer ja Raid ovat melkein sama hahmo. Raid on vain virkavallan toisella puolella.